top of page

Acerca de

Pianist in Helsinki sitting infront of the grand piano

TIETOJA MINDAUGASISTA

OPINNOT

Mindaugas Neverovas syntyi Tauragėssa, Liettuassa vuonna 1989. Hän aloitti pianotunnit 6-vuotiaana Nina Šeptunin opetuksessa Tauragėn musiikkikoulussa ja ammattimuusikon opinnot vuonna 2005 Juratė Liutkienėn johdolla Klaipedan Stasys Šimkus -konservatoriossa.

 

Mindaugas valmistui pianistiksi ja kamarimuusikoksi Viron musiikkiakatemiasta keväällä 2015. Hänen opettajiaan ovat olleet mm. Valeria Resjan, Peep Lassmann, Aleksandra Juozapėnaite-Eesmaa, Jurgis Karnavičius ja Daumantas Kirilauskas. Vuosina 2012-14 hän opiskeli lisäksi Sibelius-Akatemiassa Liisa Pohjolan ja Eero Heinosen johdolla. Liediä ja kamarimusiikkia hän on opiskellut mm. Helin Kaptenin ja Ilmo Rannan kanssa. Vuonna 2019 hän valmistui musiikkipedagogiksi Helsingin Metropolia Ammattikorkeakoulusta.

PIANOKILPAILUT JA PALKINNOT

Mindaugas on menestynyt pianokilpailuissa niin kotimaassaan kuin ulkomailla. Vuonna 2014 hänet valittiin finalistiksi Viron kansallisessa pianokilpailussa. Hän on myös osallistunut kahdesti ”Music Without Limits” -kilpailuun Druskininkaissa ja voittanut palkinnon molemmilla kerroilla. Vuonna 2007 hän voitti kolmannen palkinnon W. A. Mozart -pianokilpailussa Klaipėdassa.

KANSAINVÄLISET KONSERTIT

Mindaugas on konsertoinut aktiivisesti solistina, kamarimuusikkona sekä lied-pianistina Ranskassa, Tanskassa, Norjassa, Suomessa, Kreikassa, Virossa, Latviassa ja Liettuassa. Hän on myös esiintynyt Viron Radion Sinfoniaorkesterin, Liettuan Musiikkiakatemian orkesterin, Camerata Klaipėdan ja Collegium Musicum Turku -orkesterin solistina. Lisäksi hän on soittanut useilla pianomusiikkifestivaaleilla, kuten Piano Pic Festival Ranskassa sekä Chopiniana Festival Virossa. Vuosina 2011-12 Mindaugas toimi kansainvälisen Tallinn JazzOn -festivaalin perustajajäsenenä sekä taiteellisena johtajana.

MESTARIKURSSIT

Mindaugas opiskelee säännöllisesti tunnettujen pianistien ja professorien mestarikursseilla (mm. Denis Pascal, Dmitri Alexeev, Bernd Glemser, Graham Scott, Avedis Kouyoumdjian). 

 

 

STIPENDIT

Uransa aikana Mindaugas on palkittu mm. Tauragėn kaupunginjohtajan (2011), Liettuan Valtion (2011-12), European Structurale Funds -säätiön (2012-13), Saulius Karosas -säätiön (2012-14) sekä Viron opetus- ja tiedeministeriön (2014-15) stipendeillä.

KAMARIMUUSIKKO JA SÄESTÄJÄ

Kamarimuusikkona ja lied-pianistina Mindaugas on tottunut tekemään yhteistyötä ja konsertoimaan niin laulajien kuin instrumentalistien kanssa. Hän on opiskellut improvisaatiota ja säestystä ja soveltanut osaamistaan käytännössä useiden kuorojen harjoituspianistina. Mindaugas on esiintynyt muun muassa maineikkaan Suomalaisen Kamarikuoron säestäjänä. 

Vuonna 2016 hän perusti Duo Baltica -yhtyeen yhdessä sellisti Johannes Tepon kanssa. Hän on kokenut pianisti erilaisiin juhliin, kuten häihin tai syntymäpäiville.

PIANONSOITON OPETTAJA

Mindaugas Neverovas on asunut viimeiset yhdeksän vuotta Suomessa. Hän toimii piano-opettajana Helsingissä International School of Music -musiikkiopistossa sekä antaa pianotunteja kotonaan, oppilaiden kotona ja etäyhteydellä. 

Mindaugas tarjoaa piano-opetusta neljällä eri kielellä: liettuaksi, englanniksi, suomeksi ja venäjäksi. Tähän mennessä hänellä on ollut oppilaita 30 eri maasta. 

Lue lisää piano-opetuksesta.  

Opinnot
kansainväliset konsertit
Säestäjä
Asuu Suomessa
Anchor 1
Anchor 1
bottom of page